No nyt niitä blogiuutisia!

Minulta on monesti kysytty, että mistä löydämme kaikki siistit paikat, joissa reissata Amerikassa. No, minulla on ollut lähde. Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitossa työskentelevä ystäväni Kirsi on todellinen Amerikka-ekspertti työnsä ja reissuhistoriansa pohjalta. Hän on esimerkillään osoittanut monta kertaa, ettei pidempi reissu Atlantin taakse tarvitse olla vain kerran elämässä juttu. Nyt minulla on kunnia aloittaa hänen kanssaan bloggarina Rantapallossa!





Pidempään tätä blogia seuranneet miettivät nyt varmaan, että taas uusi blogi! Joo, I know, mutta tämä blogi ei ole häviämässä minnekään ainakaan toistaiseksi. Nyt vain aion kanavoida ne iänikuiset Amerikka-sepostukset omaan paikkaansa ja keskittyä täällä ensisijaisesti muuhun elämään. Eikö kuulosta toisaalta ihan järkevältä?

Uuden blogin nimi on 50 State Puzzle ja se viittaa siihen, että olemme asettaneet itse itsellemme tavoitteen vierailla kaikissa Amerikan viidessäkymmenessä osavaltiossa. Nyt meillä on kasassa 37 osavaltiota. Materiaalia siis piisaa ja uusia reissuja on luonnollisesti suunnitteilla.

Kirsi avasi uuden blogimme avauspostauksellaan. Käykäähän tutustumassa siihen ja sen myötä kanssabloggaajaani. Meistä on myös esittelyt luettavissa täällä. Kirsi on bloggaaja ihan uusi, joten kaikki palaute on meille tosi mieluista.


Blogia voi seurata myös Facebook-ryhmän kautta.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Onko hyvä vai huono idea pitää kahta blogia?

Ps. Tässä postauksessa yllä näkyvät kuvat ovat Kirsin ja hänen miehensä käsialaa. Minun fiilistellessä suurkaupunkejä ja forever21-kauppoja, Kirsi ja Jouni heräävät ennen auringonnousua, jotta saavat parhaat kuvat talteen. Olen niin fiiliksissä, että heidän aarrekätköistään pääsee pian nauttimaan muutkin blogimme ansiosta! Ilman Kirsiä olisi jäänyt....

...muun muassa White Sands näkemättä


...sekä myös Antelope Canyonit! Miettikää!

Madventures ja pätkätyösukupolven itsenäisyysjulistus

Ai että money well spent, kun ostin tänään hetken mielijohteesta uusimman Imagen traveller-idoleideni, Rikun ja Tunnan, komeiltua kannessa. Lehdessä olleet kaksi erillistä juttua näistä Madventures-sankareista inspiroivat minua yllättäen aika kovasti.



"Kaverukset lähtivät vuonna 2002 maailmanympärimatkalle. Matkasta tehdystä ohjelmasta syntyi heidän maailmankuvansa pamfletti, josta olisi vielä muodostuva jonkinlainen pätkätyösukupolven itsenäisyysjulistus." (No eipä vähän!) Tsekatkaapa tuo ympäröity osuus, aijaijai-jai!


Artikkeli toi paljon uutta tietoa minulle molemmista travellereista, mutta yllätyksekseni Tunna puhutteli minua tällä kertaa vahvemmin. "Milanoff on jonkinlainen auringon lapsi, jonka puhe pursuilee superlatiiveja ja joka intoilee milloin mistäkin. Toisaalta hän saattaa myös tulistua hetkessä." Hmmm jotakin tuttua tässä ihmistyypissä on...

Rikussa minua viehettää hänen kova työteliäisyytensä tietysti myös verbaalisen superrrrlahjakkuutensa ja karisman ohella. Minulle on syöpynyt päähän vanha telkkarimainos, jossa nainen tekee kolmea työtä ja käy aina illalla viemässä laiturin laudan alle illan tienestit. Lopulta hän lähtee maailmanympärimatkalle ahkeruutensa ansiosta. Olen romantisoinut tämän mainoksen päässäni ihan hiiteen ja minulle tulee Rikusta mieleen tämä sama mentaliteetti. Muistelen lukeneeni, että hän työskenteli Venäjällä kaivoksessa, jotta sai rahat kasaan Madventures-seikkailua varten. En ole varma tästä tiedosta, mutta Imagen artikkeli vahvistaa joka tapuksessa hänen työteliään luonteensa. 

Sisulla ja tahdolla kaikki on mahdollista - näitä viestejä en kyllästy lukemaan. 

"Vapauden hehkuttamisesta tuli hänen kapinansa." Olen myyty. 

Hektinen, inspiroiva, uuvuttava

Olen nukkunut viime aikoina tosi huonosti ja uni ei meinaa tulla. Se on aivan epätyypillistä minulle, joka olen aina ollut hyvä nukkumaan. Työkaverini sanoi, että Hesarissa oli vasta ollut juttua, että nukahtamisvaikeuteen auttaa se, että kirjoittaa ylös päässä pyörivät asiat. Jotenkin se ehkä liittyy minullakin tähän. Kello 23 aivoni syttyvät liekkeihin ja pääni pursuaa ideoita. Pitäisi olla nauhuri yöpöydällä, että saisi kaikki keksinnöt ulos ja talteen. Viime päivinä olen tuntenut suurta paloa kirjoittamiseen. Ehkä se on elimistön tapa kertoa, että ajatukset pitää päästä ulos, niin voi taas nukkua...

Viime yönä aloitin ajatusvirran katkaisemiseksi Inkalta lahjaksi saamani kirjan Kotona Istanbulissa. Kirja alkoi näin: "Istanbul, josta tuli kotikaupunkini ensimmäistä kertaa vuonna 1998, on mystinen, dynaaminen, yhteisöllinen ja kansainvälinen kaupunki - - Se on yhtä aikaa uuvuttava ja inspiroiva. Se läkähdyttää hektisellä tunnelmallaan, mutta luo myös uutta energiaa."

Juuri tämän takia pitäisi lukea enemmän kirjoja - tuo kuvaus voisi yhtä hyvin olla oma kuvaukseni Helsingistä! En olisi osannut sitä vaan noin hienosti pukea sanoiksi.  (Välihuomautus: Inka oli paketoinut kirjan tuohon jonkun lehden sivulta löytyneeseen kauniseen kuvaan, joka on mielestäni aivan ihana idea - en meinaa raaskia laittaa tuota käärepaperia roskiin, ja ekologinenkin se on.)



Okei, jonkun mielestä voi olla naurettavaa yhdistää kirjan kuvailema fiilis pieneen Helsinkiin maailman ollessa täynnä oikeasti hektisiä, väkirikkaita metropoleja, mutta kyse onkin subjektiivisesta kokemuksesta. Olen minäkin kokenut mystisempiä ja dynaamisempia kaupunkeja, mutta viime aikoina Helsinki on todella ollut minulle hyvin yhteisöllinen, hyvin kansainvälinen, hyvin energisoiva ja myös uuvuttavakin.

Otetaanpa esimerkiksi kansainvälisyys. Olen tänään töissä käsitellyt hakemuksia Kuubasta, Armeniasta, Ugandasta, Yhdysvalloista, Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta, Alankomaista, Ghanasta ja monesta muusta kiehtovasta maailmankolkasta. Jokaisen hakemuksen takana on henkilö, joka sydänverellä tahtoo opiskelemaan Suomeen, Helsinkiin. Ja se suorastaan liikuttaa minua! Monet liittävät pyytämättä hakemukseen kirjeen, jossa he kertovat vahvalla intensiteetillä polttavasta halustaan päästä tänne. Hetkinen, tässähän on jotain tuttua... ihan kuin olisin kuullut jostakin muustakin tyypistä viime aikoina, joka tuntee samoin muuta maailmaa kohtaan ;)

Ja olen minäkin ollut se tyyppi, joka on sydän verillä halunnut Helsinkiin. Ehkä elän nyt vaihetta, jossa minulle konkretisoituu, että Suomen pääkaupungissa ON eri tavalla mahdollisuuksia kuin pohjoisen pikkukaupungeissa. Niin pitkään olen joutunut luomaan itse kaikki haluamani asiat niiden puuttuessa ympäristöstäni. Nyt olen saanut huomata, että täällä paikassa jossa asun on muotitoimittajakursseja, matkailun koulutusohjelmia, matkamessuja, tapahtumia, kansainvälisyyttä... kaikkea inspiroivaa vaikka jokaiselle päivälle!

Mutta on myös sama uuvuttava ilmasto, joka vaatii käyttämään aikaa pukemiseen ja joka sanelee mitä voi laittaa päälle. Tämä sota ei ole vieläkään ratkennut! On-off-ihmisen on vaikea hyväksyä, että jos ei voi pukea mekkoja ja hameita, pitää silti pestä tukka. Tätä voi olla ehkä vaikea tajuta ei-on-off-ihmisen, mutta jos joutuu laittamaan rumat, tyhmät housut, niin onko väliä onko tukkakaan puhdas? Aamuisin, kun vihdoin nukuttaa, tämä kuulkaas on relevantti kysymys.

Mutta mitähän vielä oli mielessäni... niin! Kiitos tosi paljon eiliseen postaukseen tulleista aivan ihanista kommenteista. Etenkin Milla-ihanainen, melkein sait minut illalla pillittämään, kun niin nerokas olet. Kuunnelkaas tätä:



Tässä on kyllä kerrassaan viisas nainen! Nyt internetin joukkoäly: kertokaa minulle suosituksia, että mistä löytyy tuota turkoosia tunnelmaa sisätiloista? Onko kylpylät vain eläkeläisiä varten? Mikä lähialueen kohde toisi iloa ja breikkiä tähän pakkasarkeen kevättä odotellessa? Kaikki ideat kotimaasta ja lähinaapureista otetaan ilolla vastaan!

Hyvää ja unettavaa viikonloppua meille kaikille! TGIF vai mitä! 

Turkoosi turmelus

Avasin tänään Matkamessuilta kotiin kantamani esitekassin ja siinä se oli - koko maailman turkoosi aarrevaranto nenäni edessä lehtien sivuilla kirkkaina kuvina. Vettä, laguuneja, uima-altaita, rantoja, suistoalueita, biitsejä, turkoosia, turkoosia. VÄRIÄ! Kuplivaa onnellisuutta!



Yritän pitää yllä positiivista elämänasennetta joka päivä ja usein se onnistuukin, mutta kun kirjoitin tänään huhtikuun yhdeksännelle päivälle merkintää kalenteriin bussissa, tajusin että siihen päivämäärään asti on edelleen talvi. S i v u k a u p a l l a  talvea. Olen huomannut, että pakkanen on minulle jotenkin jopa pahempaa kuin pimeys ja se saa minut näköjään menemään vähän tolaltaan.  - Mun mieli ja ruumis on korruptoitunut itkin Makelle kotiin päästyäni. Mikään ei riitä. Haluan taas matkalle!

Mutta matkaa ei ole tulossa, nyt on arjen aika tässä talvisäässä. Repiäkseni haavat lopullisesti auki, palasin maisemiin joiden katseleminen ei ole tässä mielentilassa ehkä edes terveellistä. Naples. Mutta täällä oltiin viime torstainakin, joten taputellaan nyt joulunmatka näihin kuviin ja tunnelmiin Instagram Travel Thursdayn sallimana.










 


Kaiken tämän kipuilun keskellä, minulla on kuitenkin se haaveeni. Jonakin päivänä minä vielä kierrän maailmaa niin paljon, ettei tätä tuskaa tarvitse tuntea. (Ajatelkaa tähän se Tuulen viemää loppukohtaus ennen väliaikaa "I WILL NEVER BE HUNGRY AGAIN!") 

Viiden vuoden päästä olen matkailualalla ja työmatkat tuovat helpotusta lomien välille. God is my witness! 



Okei tämä dramaattisuus menee jo vähän pitkälle, mutta you know. Tästä blogista on kovaa vauhtia tulossa terapian korvike :) 

Ja nyt telkkarista näkyy alkavan Tom Hanksin Cast Away, sepäs sopivaa. Tämä lähtee nyt autiolle saarelle. 





* * *
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kuka tahansa voi osallistua, lue ohjeet täältä -> Destination Unknown

Suomessa tempauksen järjestäjinä toimivat KaukokaipuuDestination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit.

Blogi, blogimpi, blogein

Hei mussukat! :) Viime aikoina blogit ja bloggaaminen ovat olleet tapetilla enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Ainakin minun seuraamani mediat ja kanavat ovat täyttyneet kiinnostavista uutista blogien suosion ja merkittävyyden jatkuvasta kasvusta. Ehkä se on sitäkin, että Matkamessujen jälkeen huomaan kaikki uutiset herkemmin ja bongaan kiinnostavia ilmiöitä helpommin. Olen pohtinut ja suunnitellut omaa bloggaamistanikin paljon viime aikoina, mutta ironisesti se on näkynyt siinä, ettei ole ollut aikaa kirjoitella tänne!



Tänään on blogosfäärissä iloittu Cisionin julkaisemasta listauksesta, jossa on rankattu tämän hetken kuumimmat matkablogit. Lista on ollut kerrassaan upeaa luettavaa! Monta tutuksi tullutta tyyppiä ja heidän blogiaan komeilee Top10:ssä. Haluankin onnitella lämpimästi teitä kaikkia ansaitusta kunniasta ja kiittää, että saan oppia rinnallanne paremmaksi bloggaajaksi itsekin <3

En ole ainut bloggaja, joka on todennut ääneen, että blogin pitämisen paras anti on se, että sitä kautta tutustuu uusiin huippuihin tyyppeihin. Saa uusia Ystäviä myös live-maailmaan. Tämä konkretisoitui hyvin viime perjantaina, kun istuimme pelaamassa Menolippua Kean täydellisessä pastellikodissa Inkan ja Maken kanssa. Näitäkään helmiä en olisi löytänyt elämääni ilman blogia. 

Kaikessa on kuitenkin myös miinuspuolensa. Välillä noita lähettää nuolen niskaan ja pää ei käänny. Veikkaampa, että osasyyllinen siihen on tämä ah niin koukuttava blogimaailma. Nyt vähän sirdaludia naamaan ja unille.


Ps. Jos blogiaihe kiinnostaa, kannattaa tsekata esim. tämä Panun postaus ja tämä Nellan esitys

Ullettimen matkamessuraportti

Kolme intensiivistä matkamessupäivää on takana ja täytyy sanoa, että kestää varmasti hetken ennen kuin saan kaiken koetun prosessoitua päässäni. Tänä vuonna sain messuista valtavan paljon irti lukuisten bloggajatapaamisten ja -tilaisuuksien takia. Kiitokset vain järjestäjille ansiokkaasta organisoinnista! Muutenkin tuntuu, että tänä vuonna messuständit olivat hienompia kuin ennen - eksotiikkaa ja elämyksiä oli tarjolla minne tahansa päänsä käänsikään. Tuntuiko muista messuilijoista samalta? Tämä matkailija oli ainakin haljeta matkakuumesta näiden kolmen päivän ajan.













Deep Red Blues -blogin Kea joutui ystäväni "Paksun" eli taikuri Joni Pakasen taikatemppujen härnäämäksi tänään Oulun ständillä. Entinen kotikaupunkini edusti taikurin, ilmakitaristin ja valtavan dinosauruksen voimin messuilla... Melkoinen kombo!

Oulun lisäksi pistäydyttiin tänään tutustumassa laitesukeltamisen ihmeelliseen maailmaan. Make on aivan innoissaan tästä uudesta harrastusmahdollisuudesta ja on saanut jo rekryttyä meille porukan, jonka kanssa lähdemme testaamaan lajia tämän kevään aikana. Jos kokeilu on positiivinen, lähdetään varmaan suorittamaan kokonainen kurssi, jonka jälkeen tulee jälleen uusi syy matkustaa enemmän... Mutta oikeasti lajia voi harrastaa myös erittäin hyvin täällä koti-Suomessa. Kuulemma Itämeren suojelu on tuottanut jo tuloksia ja pintavesien alla on hyvä näkyvyys ja mielenkiintoisia vedenalaisen maailman kohteita tutkittavaksi. Aika jännää!




Iskelmäradio haastatteli messuilla matkaekspertti Inkaa, joka työskentelee Pallontallaajat-sivuston parissa ja pitää suosittua Archie Gone Lebanon -blogia. Toimittajaa kiinnosti Inkan kyky tehdä paljon reissuja pienellä rahalla. Eikä mitä tahansa reissuja vaan Amerikan matkoja ja vaikka mitä - koko ajan.

Ja ketäpä ei kiinnostaisi, että miten reissuun pääsee, vaikka opiskelijabudjetillakin. Jos sua kiinnostaa, kannattaa tsekata Inkan blogi sekä myös minulle messujen kautta uudeksi tuttavuudeksi tullut Tuntemattomaan ja takaisin -blogi. Tämän blogin kirjoittaja Laura on tehnyt mm. maailmanympärimatkan ja Afrikan matkan nuorella alle 20 vuoden iällään - YKSIN! Wau, mikä mimmi! Menee niin blogi täällä seurantaan.





Rantapallo tarjosi kaikille messuvieraille mahdollisuuden käydä ottamassa lomakuvia palmun alla. Minä ja Siveltimellä-blogin Sanna mentiin retkelle ja meidän vakioajatukset oli painettu kätevästi puhekupliin ihan avoimesti näkyville.

Myös perustamamme Nuorten Aikuisten Amerikka -verkosto NAME oli edustamassa olemassaoloaan matkamessuilla Suomi-Amerikka Yhdistysten Liiton ja Helsingin yhdistysken ständillä. Onneksi meillä matkailuaiheiset tilaisuudet eivät lopu messuihin vaan NAME paukuttaa tulemaan matkailtaa sun muuta hauskaa kevään piristykseksi. Tilaisuuksista tiedotetaan ryhmän Facebook-sivulla ja ne ovat kaikille avoimia. 






Meidän bloggareiden ihanana emäntänä messuilla toimi Anna Lehto (oik.) ja hän piti myös suosituille bloggaajille haastatteluja Blogger's loungessa. Tässä Anna haastattelee Kaukokaipuu-blogin Nellaa.





Kean ja mun lisäksi saatiin kainaloon Destination Unknow -blogin Satu ja Urbaani viidakkoseikkailijatar Laura.







Oululaisilta (tai ex-oululaisilta) ei voi välttyä missään ja hyvä niin! :)




Sellaista. Paljon oli tuttuja liikenteessä ja kuten sanottu paljon jäi ajatuksia muhimaan mieleen. Inspiraatiosta ei ollut pulaa mutta unesta sen sijaan oli. Joten nyt kipitän ottamaan kauneusunoset, jotta uuteen viikkoon päästään uudella innolla ja energialla. 

Te jotka toivoitte aikanaan matkamessupostausta, kertokaapa täyttyikö tiedonjanonne tästä postauksesta vai onko vielä jotain mikä kiinnostaisi? Te jotka olitte messuilla, linkatkaahan minulle omia postauksianne tai antakaa messutunnelmia muuten vaikka kommenttiboksissa! 

Pidetään yhteyttä blogisiskot ja -veljet ;)

Instagram Travel Thursday: Pyöräretki paratiisissa

Nojaa, eihän sitä ihmeparantumista ja täydellistä ratkaisua ongelmiin sitten ilmaantunut ainakaan tarpeeksi nopeasti. Jäin kiltisti kotiin viettämään IG Travel Thursday'ta itsekseni ja tyydyin "matkamessuilemaan" Madventuresin Rikun ja Tunnan Amerikan valloitusjaksojen parissa. Nyt puoli kymmeneltä illalla olen ollut hereillä tälle päivää 8 tuntia. Suht offline-meininkiä siis vietetty telkkarin ja nukkumatin kanssa täällä suunnilla tänään, mutta olo alkaa olla jo melko hyvä.





Mulla on kamerassa aivan mielettömän rakkaita kuvia muutaman viikon takaa, jolloin elämä ei kohdellut kurjasti vaan antoi parastaan. Oltiin silloin Floridan Naplesissa pyörät allamme. Piristääkseni itseäni upottauduin hetkeksi näihin maisemiin, hypätkää tarakalle!

Ajeltiin pitkin kertakaikkisen täydellisen satukaupungin katuja ja rantoja. Tuuli hulmutti tukkaa, palmut reunustivat virheettömiä katuja ja uusi jännittävä seikkailu odotti aina risteyksen ja kulman takana. Toisaalla saattoi apina siemailla kylmää juomaansa riippukeinussa ja toisaalla delfiinit hyppelehtiä ihan pitkän laiturin vieressä. Pelikaanit pitivät omaa show'taan keimailemalla maalla, merellä ja ilmassa auringosta nauttiville ihmisille rannalla. Taidettiin todeta muutamaan kertaan, että kyllä välillä elämä osaa hemmotella!

Ja me pyöräiltiin. Voi pojat, että me pyöräiltiinkin. Pyöräiltiin oikeasta maailmasta sisälle pastellimaailmaan, jossa ei ollut rumuutta, harmautta tai loskaa keksittykään. Oltiin vain me, pyörät ja silmäkarkkia minne ikinä katsoikin.








Tämä oli muuten lähtömaisema hotellimme aamupalaterassilta. 







Tämän mansionin pihalla oli bileet käynnissä ja musiikki jumputti kutsuvasti kadulle. Harkittiin kuokkavierailua, mutta tässä täydellisessä kaupungissakaan ajan kulua ei voinut pysäyttää. Aurinko alkoi laskea ja pyörät piti lopulta palauttaa vuokraamoon. 



Kaupungin kello oli pysähtynyt, mutta emme voineet jäädä sen valtaan, vaikka olisimme halunneet. Todellisuus on sitä, että kaikki kiva loppuu aikanaan. Että voi taas alkaa uudelleen.

Loput kuvat Naplesin rannoilta ja muualta jääkööt tulevaisuutta odottamaan. Olihan tässä jo melkoinen pläjäys. Miltä Naples tämän perusteella teidän silmäänne vaikutti? 



* * *
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta. Kuka tahansa voi osallistua, lue ohjeet täältä -> Destination Unknown

Suomessa tempauksen järjestäjinä toimivat KaukokaipuuDestination Unknown ja Running with Wild Horses -blogit.