15. huhtikuuta kuutena eri vuonna & haaste

Tuijotin blogiani ja tuntui, että tänään ei ole oikeen mitään ajatuksia päässä. Mitä nyt olemassaolon pohdintaa ja muuta sellaista tavanomaista maailmaa suurempaa filosofointia. Jostakin sitten pulpahti mieleeni alkaa ajatella, että mitäköhän muina vuosina on tapahtunut viidentenätoista päivänä huhtikuuta? Aloin kaivella koneelta kuva-arkistoja ja kiitos aikaansaamattomuuteni, aika monen vuoden kuvat löytyivät näppärästi päivämäärän mukaan automaattisesti nimetystä kansiosta. Kerrankin tästä nimeämistavasta oli hyötyä ja lähdin jännittyneenä klikkailemaan kansioita auki. 

Mitä siis on tapahtunut edellisinä kuutena vuotena huhtikuun keskimmäisenä päivänä? Minäpä otin siitä selvää tänä 15. päivänä, jolloin häpeäkseni ei ole otettu yhtään kuvaa. *Paheksuva suun naksautus ja päänpudistus tähän väliin*

Eräänä vuonna huhtikuun 15. päivänä...

Vuosi 2012 - OULU.

Lähdetään liikkeelle viime vuodesta. Olin näemmä käymässä Oulussa. Kuulin, että sade piiskasi kaupunkia tänään, joten meno näyttää melko samalta edellisvuoteen verrattaessa. (Merkitään muistiin, että 15.4. on hyvällä todennäköisyydellä sadepäivä Oulussa.) Ystäväni Pax kuvasi ohjelmaa Vanhalla Paloasemlla ja meikäpojat ja -tytöt oltiin tietysti yleisönä, kuten yleensä Paksun projekteissa. Tuttuun tapaan angstasin itsekseni myös ikuiselle talvelle ja otin kuvan rakentajamessujen mainoksen edestä todentaakseni ankeutta... Tosi aikuismaista, I know, juuri tällainen näpsäkkä olen.
 




 


Vuosi 2011 - NEW YORK

Elämäni parasta huhtikuuta vietettiin vuonna 2011 New Yorkissa. Kuva-arkisto kertoi, että 15.4. olimme opintoretkellä Chinatownissa luokkamme kanssa. Syntyperäinen newyorker-opettajamme vei meidät huippuhyvään ja halpaan kiinalaiseen syömään ja sain onnenkeksistä lauseen "nothing is impossible to a willing heart".  Se on toiminut mottonani siitä lähtien. Hengasimme Columbus parkissa ja koulun jälkeen kävelin istuskelemaan kaupungin toisella laidalla sijaitsevalle Columbus Circlelle. Enpäs tätä ennen tajunnutkaan, että päivän teema oli selvästi Columbus!





Vuosi 2010 - OULU

Vuoden 2010 osalta täytyi tehdä tutkimustyötä Facebookin timelineltä. Kuvia päivältä ei löytynyt ja syykin oli ymmärrettävä. Facebookiin tekemäni päivityksen mukaan olin sairaana.


Vuosi 2009 - PARIISI

Oli yllätys huomata, että neljä vuotta sitten tähän aikaan oltiin kevätlomalla Pariisissa. Kuvat kertovat, että kevät oli todella pitkällä ja mitä ilmeisemmin melko leppoista päivää vietettiin tuolloin ystäviemme kanssa. Oih!




Vuosi 2008 - OULU

Missähän on mahtanut rouva A luuhata huhtikuussa vuonna 2008? Sitä eivät arkistot täydellä varmuudella kerro. Mutta googlesta taitaa löytyä vastaus, nimittäin käy ilmi, että 15.4.2008 on vietetty Kärppien mestaruusjuhlia Oulussa ja kyllähän minut sieltä yleensä löytyy missä on meininkiä. Hämärästi muistan aloittaneeni jääkiekkojoukkueen kannustamisen (yhden päivän ajaksi), jotta voin hyvällä syyllä osallistua juhlahulinoihin.





 
Vuosi 2007 - OULU

Ja vieläkin esihistoriallisemmalle ajalle mennään. Vuoden 2007 osalta jäljet johtavat taas Ouluun ja Länsi-Tuiraan nykyisen kummityttäreni äipän silloiselle asunnolle kotibileisiin. Sama nelikkomme pitää edelleen yhtä kahdella pienellä ihanaisella tytöllä täydennettynä <3 En suoraan sanottuna enää ollut muistanut koko kämppää, joten oli mukava palata näihinkin aikoihin tämän postauksen myötä. Tukka on ollut melko punainen, jep, kuka pystyy sanomaan, että mistä taulu alkaa ja loppuu?



Tähän loppuivat arkistojen aarteet huhtikuun 15. päivän osalta. Mitä sitä ennen on tapahtunut, on painunut historiaan ja lienee hyvä niin. Toisaalta ilahduttavan - toisaalta pelottavan - hyvin on mahdollista mennä ajassa taaksepäin satunnaisen päivämäärän perusteella digijalanjälkien avulla. Tuntuu jo omituiselta ajatella aikaa, jolloin kaikki ei ollut netistä saatavilla. No nyt on.

Mutta kuulkaas kanssabloggaajat, haastan teidät kaikki kaivelemaan arkistojanne ja toteuttamaan samanalaisen kuvapostauksen joltakin satunnaiselta päivältä. Melkeinpä voin luvata, että yllätyt mitä löytyy! :)

3 kommenttia

  1. Tää on ihan pakko tehdä!! Mahtava haaste :):)

    VastaaPoista
  2. Tää oli tosi hyvä! Löytyisköhän multa tarpeeksi tietoa mistään päivästä...

    VastaaPoista
  3. Jee, innolla odotan! Huippua!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!