Lässyin ystävänpäiväpostaus ikinä - mutta ihan syystä

Joskus elämä ei mene ihan odotetusti. Luulin viettäväni ystävänpäivän vatsan tähystysleikkauksessa, mutta kiireellisemmän tapauksen kiilattua edelleni, aikaani siirrettiin viime hetkellä kuukaudella eteenpäin. Puolen vuoden odotuksen jälkeen pettymys oli karvas, sillä olin tehnyt paljon valmisteluja niin henkisesti kuin kalenterinkin suhteen. Mutta sitä se elämä on, pettymyksiltä ei voi välttyä ja ne täytyy vain kohdata osana elämää.

Onneksi olen saanut ystävänpäivän hemmottelua osakseni omalta Valentineltani, vaikken olekaan toipumassa leikkauksesta, kuten luultiin. Mikään ei auta paremmin harmitukseen kuin Arnoldsin sydän-munkit, kukkaset ja iki-ihanat Frendit, joille on pakko nauraa aina uudelleen, vaikka olisi kuin synkkä fiilis. Melko lässyä, mutta sallittakoon se näin ystävänpäivänä!
 
Toivottavasti kaikilla on ollut siellä ruudun toisella puolella ihana ystävänpäivä! Omat ystäväni ovat kyllä päivänsä ansainneet, sillä minulla on varmasti parhaat ystävät, mitä maa päällään kantaa <3 Te olette erilaisia, hassuja, outoja, kiinnostavia, kauniita, älykkäitä, rakkaita ja maailman viisaimpia ihmisiä, mitä pallolta löytyy. Tarvin teitä kaikkia. <3


2 kommenttia

  1. Voi ei miten harmittava takaisku! :( Mutta tulipahan reenattua sitä henkistä valmistautumista, ei varmaan tunnu niin pahalta kun se oikea leikkaus sitten osuu kohdalle.

    Muuten kuulostaa tosi ihanalta tuo teidän ystävänpäivä, erityisesti fanitan noita arnoldsin munkkeja. Voi, olispa Oulussaki Arnolds!

    VastaaPoista
  2. Ainiin en sillon mössöttäessäni näköjään muistanut vastata tähän, mutta kiitos myötätunnosta. Oon jo päässyt asian yli =)

    Arnoldsin donitsit on kyllä petollisen houkuttelevia ja herkullisia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!