Helou, lähdetäänkö safarille?


Jos se näyttää tältä, niin kyllä voisin lähteä ;)

Happy Thanksgiving!

Voihan New York. Tänään vietetään Yhdysvalloissa Thanksgiving Day'ta ja on tosi harmillista, etten ole onnistunut vielä koskaan olemaan maassa tänä marraskuun viimeisenä torstaina, jolloin minun todella kuuluisi olla siellä. Kuten tiedätte, meikäläisen makuun ei voi koskaan olla liikaa suuren maailman meininkiä ja leikkisää menoa, ja sitä New Yorkissa järjestettävästä Thanksgiving-paraatista ei puutu. Kirvelee suorastaan katsoa näitä marraskuisia kuvia - nii-iin nämäkin ovat marraskuussa otettuja kuvia - elämä voisi olla värillinenkin pimeyden sijaan.



Minulle on jäänyt elävästi mieleen, kun ensimäisellä New Yorkin reissullamme vierailimme Suomen konsulaatissa ja jututimme siellä Nycissä asuvia suomalaisia työntekijöitä. Joku kysyi, että onko teillä koskaan ikävä Suomeen. Muistan vastauksen selvästi: "No, onhan Suomen kesä kiva ja on mukava vierailla siellä kesäaikaan, mutta MARRASKUU, se on niin karseaa, että ei, ei todella halua kokea sitä enää koskaan." Olen kyllä harvinaisen samaa mieltä. Tänään taas kun tuolla raahustin ulkona pimeässä töistä kotiin kroonisesti väsyneenä, niin mietin, että miten tällainen aika voi olla olemassa!? Kuka on päättänyt asettua aloilleen näille leveysasteille aikoinaan? Tulijoiden on ollut pakko olla liikkeellä kesällä, muuta selitystä en keksi. 



No se siitä valituksesta. New Yorkissa järjestettävä vuosittainen paraati on tavarataloketju Macy'sin organisoima. Googletin vähän tietoa aiheesta lisää ja tällaista löysin: 

Kuuluisan tavarataloketjun perusti 1800-luvun puolivälissä herra Macy, joka avasi muutamia sekatavarapuoteja Haverhilliin Massachusettsissa. Ajatuksena oli palvella duunareita, mutta hanke menestyi huononpuoleisesti. Macy kuitenkin oppi tekemistään virheistä, eikä heittänyt kirvestä kaivoon. (Toim. huom. Tässäpä vinkki, joka meidän on syytä ottaa opiksemme amerikkalaisilta! Epäonnistumista ei tarvitse kammota vaan se on arvokas oppi tulevaan!) Hän muutti liiketoimintansa New Yorkiin 1858 ja perusti kaupan kauas kaikista muista palveluista, 6th Avenuelle Union Squaren korkeudelle. Alusta alkaen liikkeen tunnuksena oli muodossa tahi toisessa tähti, muistona perustajan nuoruudessaan merillä ottamasta tatuoinnista.

Herra Macy oli innoitettu markkinoija, ja menestyi uudella yrittämällään hienosti. Hän otti käyttöön uusimuotisia hienouksia, kuten tavaratalon oman joulupukin ja valaistut näyteikkunat, ja saikin laajentaa kauppaansa kerran toisensa jälkeen vastatakseen kasvavaan kysyntään.

Vuonna 1895 Macyn perhe möi liiketoiminnan Straussin veljeksille, ja muutamaa vuotta myöhemmin tavaratalo muutti 34th Streetin ja Broadwayn kulmaan, jossa se toimii edelleen, korttelin kokoisena ja maailman suurimpana alallaan. Nykyisin Macy's -myymälöitä on lähes tuhat ympäri Yhdysvaltain.



Macy'sin Kiitospäivän paraati on ilahduttanut kaupunkilaisia 20-luvun puolivälistä saakka. Alunperin Macy'sin monet maahanmuuttajatyöntekijät halusivat juhlistaa joulukauden alkua marssimalla kotimaidensa tapojen mukaisessa kulkueessa. Mukaan mahtui paitsi pukeutuneita työntekijöitä myös palkattuja viihdealan ammattilaisia. Jo ensimmäisenä vuotenaan kulkue keräsi neljännesmiljoona katsojaa, niinpä Macy's päätti järjestää paraatin vuosittain. Paraati huipentuu paitsi jättiläisilmapalloon, joka on joka vuosi erilainen, myös Joulupukin saapumiseen Herald Squarelle.

OI, KUINKA RAKASTANKAAN TÄTÄ KAUPUNKIA. 

Huomenna lähden toiseen lempikaupunkiini eli Ouluun... Saa nähdä miten pääsen viikonloppuna koneelle, kun meillä ei tosiaan kämpillä ole nettiä siellä enää. 
Joten varalta: Hyvää viikonloppua kaikille!


Kuvat ja tiedot Macy'sistä: Googlesta

Joulupallot pyörii

Miksu oli unohtanut tänään avaimet sisälle kotiinsa ja poikkesi hakemaan meillä jemmassa olevat vara-avaimet iltasella. Oltiin molemmat vähän alavireisissä tunnelmissa, mutta lopulta keksittiin piristää itseämme lähtemällä katsastamaan kellaria, että mitä joulukoristeita meillä olikaan jo valmiina olemassa... Pari tuntia myöhemmin Ullettimen joulukylä oli vähän niinkuin vahingossa avattu! 


Tässä otetaan yhteyttä puuhkaneuvoston jäseniin etäyhteydellä...



Ja sitten Puuhkaneuvoston päätöksellä 20. marraskuuta on ihan ok ajankohta laittaa "vähän joulutunnelmaa", jos siltä tuntuu. Ja kun on aikuinen niin saa laittaa koristeita kuuseen juuri niin paljon kuin haluaa. Ja amerikkalaiseen tapaan, koskaan ei voi olla liikaa!



Olen ehkä ollut aiempina vuosina, öh, vähän tiukempi tämän koristelun aikataulutuksen suhteen, mutta koska en vietä joulua kotona, haluan saada tunnelmoida omassa kodissakin kaikessa rauhassa. Ja jos tämä tuo iloa, niin ei se väärin voi olla :) Sitä paitsi alkaa olla omaa kultsia sen verran ikävä, kun on oltu eri kaupungeissa kohta jo viikko, että kaikki tempaukset voi laittaa sen piikkiin... Tervetuloa kotiin vaan sitten muru, hihi, ei täällä mitään ihmeempää ole tapahtunut sitten lähtösi... ;D

Miamin katutyyliä - kääk miten ihanaa!

Mulla on ollut sellainen mielikuva, että kaikki tietynnäköiset ihmiset lentokentällä ovat varmaankin matkalla Miamiin. Sellaiset ihmiset, joilla on värillinen veluri-huppariasu, jossa on paljon bling blingiä (esim. Juicy Couture tai Ed Hardy -merkkiä), isot näyttävät korut sekä suuret merkkimatkalaukut - ja kalliit käsilaukut käsipuolissaan. Juuri kuten tässä alla olevassa kuvakollaasissa. Tänään Stockalla pyöriessäni näin juuri vastaavan tyylisen käsilaukun ja ajattelin, että tuo olisi niin sitä Miami-tyyliä (en ollut nähnyt vielä silloin tätä kuvaa, mutta näin selkeä kuva minulla siis oli päässä jo ennen tämän kuvan löytämistä). Laukku maksoi rapeat 700 euroa, joten sinne se myös jäi odottamaan jotakin toista Miamin matkaajaa. 


Nyt päätin kuitenkin ryhtyä tarkistamaan, että onko mielikuvani oikea. Enhän ole koskaan Miamissa tai Floridassa käynyt. Googletin Miamin katutyyliä ja löysin niin vaikuttavan ihania asuja, että päätin tehdä aiheesta ihan postauksen. Yllä olevan mielikuvani kaltaisia asuja ei kuvien joukossa näkynyt, mutta sen sijaan löytyi jotain paljon ihanampaa. Jotain niin minuun iskevää, etten taida olla takaisin tulossa, heippa vaan! :)



Aloitetaan ihanuudesta numero yksi. Siis voiko mitään näin tyrmäävän tyylikästä ollakaan!? Tässä on jokaista yksityiskohtaa myöten minun silmää hivelevä kokonaisuus. Liukuvärjätyiltä näyttävät hiukset sopivat tyyliin kuin valettu. Täydet 10 pistettä! 


Kunnon korkokengät liittyvät myös Miamin katukuvaan. (Great!) Kyllähän ikuisen kesän osavaltiossa voikin ja kannattaakin eri tavalla sijoittaa kunnon korkoihin, etenkin kun joka paikkaan kuulemma liikutaan autolla ja liukkaita kelejäkään ei tarvitse pahemmin pelätä. Jännityksellä odotan minkäläisiä kenkäkauppoja ja popoja kaduilla tulee vastaan. Onkohan kaikilla tyyliniekoilla Louboutinit jalassaan?


Tälle asulle annan myös täydet pisteet. Minun päälläni tämä ei näyttäisi miltään, mutta voisin kuvitella tämän ystäväni Kaisan ylle erinomaisesti. Tykkään kovasti ideasta, että housujen värikäs kuosi on hoksattu yhdistää leopardilaukkuun ja kokonaisuus näyttää noin kivalta. Kultainen kello, ruskettunut iho, punaiset varpaankynnet ja trooppinen miljöö taustalla täydentävät tyylin nappisuoritukseksi. 




Se on jännä miten paljon ilmasto vaikuttaa ihmisten pukeutumiseen. Tai ei se oikeastaan ole jännä. Se on luonnollista ja harmillista, kun katsotaan asiaa meidän olosuhteiden vinkkelistä. Marraskuisessa Suomessa ei juurikaan käytetä riemunkirjavia kukkakuviota vaan ne näyttävät hyvältä siellä ympäristössä, jonne kukat ja värit muutenkin kuuluvat. Minä kärsin tästä harmaudesta hirvittävän paljon, sillä haluaisin pukeutua joka päivä iloisiin ja kirkkaisiin väreihin. Mieliala yhdistyy niin kovin helposti siihen päivän pääväriin, joka nykyhetkellä tahtoo olla useimpina päivinä harmaa. 




Mutta palataanpa vielä leopardikuvioon. Se on kyllä niin pelastus, nimittäin se näyttää hyvältä sekä auringossa että harmaudessa. Ja tuntuu pysyvän muodissa vuodesta toiseen. Tällä hetkellä suurin luottovaatteeni ovatkin leopardilegginssini. Haluaisin pitää niitä joka päivä Uggien ja mustan tunikan kanssa (melkein pidänkin)! Mutta kun kesätyyleihin mennään, niin superhyvä idea on yhdistää leopardiin ja ruskean sävyihin mintunvihreää kultayksityiskohdilla maustaen kuten yllä olevassa kollaasissa on keksitty tehdä. Miellyttääkö yhdistelmä teidän silmäänne?




Miamin asuja bongaillesani suurin ilon aiheeni oli, että maksimekot näyttävät olevan in Miamin kaduilla. Se keventää vaatehuoliani melkoisesti. Kesän lempparijuttu kun sattuu olemaan minullakin  juuri pitkät ja värikkäät mekot! Ne ovat myös ihanan helppoja, sillä ne eivät mene ruttuun, eivätkä vie paljoa tilaa ja kaiken kukkuraksi tuntuvat niin mukavilta päällä. Taidankin siis pakata vain muutaman asun mukaani, sillä voisin kuvitella tämän googletuksen perusteella, että saattaa löytö jos toinenkin tulla vastaan Miamin ostomahdollisuuksien äärellä...


Loppuun vielä C-vitamiiniannos virtuaalisesti tämän kuvan myötä. HALUAN ELÄMÄN, JOKA NÄYTTÄÄ TÄLTÄ JOKA PÄIVÄ! 

47 päivää ja sitten elämä ehkä näyttää hetken ajan tältä. 
Ei auta kuin vaalia sitä mielessä mahdollisimman paljon ennakkoon 
ja reissun jälkeen säilyttää muistoissa pitkään.


Kaikki kuvat: Googlen kuvahaku

J.Lo keikka-analyysi By Ulletin

Terkkuja J.Lo:n keikalta! Laskeuduttiin takaisin tänne tavallisten tallaajien maailmaan amerikkalaisen show-pläjäyksen jälkeen ja sulatellaan vielä vähän kaikkea kokemaamme ja näkemäämme. 



Läksittiin kotoa kohti Hartwall Areenaa hyvissä ajoin, jotta ehdittiin rauhassa kierrellä ympäriinsä ja kuunnella lämppäri-dj:tä. Tälläisille pohjoisen pikkukaupunkien kasvateille maailman tähtien konsertit eivät ole päässeet käymään arkipäiväisiksi. Suomessa olen käynyt katsomassa aiemmin vain Britneytä kahdesti, joten vertauspohjani rajoittuu siihen. 


Odotukset illan konserttia kohtaan olivat melko korkealla, koska tiedossa oli, että amerikkalainen show-koneisto perinteisesti osaa huolehtia yleisön viihtyvyydestä ja häikäisemisestä. Eivätkä tähdet ole sattumalta suosioonsa nousseet. Supertähdeksi pongahtaminen 308 miljoonan maamiehen joukosta ei ole mikään pikkujuttu.


Show alkoi näyttävästi ja kuningatar otti paikkansa parrasvalojen kirkkaimpana tähtenä nousten lavalle lattian läpi. Säteilyä ja kauneutta välittyi aina hattuhyllylle asti, jossa me kaksi istua napotimme. 




Näiden kuvien jälkeen saattaa kuulostaa hassulta, kun sanon, että J.Lon lavaelementit olivat hieman vaatimattomat (vertailukohtaani katsottuna nimittäin). Lava oli koko ajan samanlainen ja taustatanssijoitakin oli aika maltillinen määrä. J.Lon keikka oli paljon konserttimaisempi kuin Britneyn spektaakkelimaiset kiertueet, joka olivat ennen kaikkea show'ta eivätkä niinkään artistikeikka. Mutta Jenniferillä oli karismaa ja lahjakkuutta vetää konsertti perinteisemmällä tavalla jättämättä todennäköisesti ketään kaipaamaan siihen mitään lisää. Koskettavaa oli esimerkiksi rakkauslaulu, jonka aikana screeniltä näytettiin kuvia hänestä kaksostensa kanssa touhuilemassa. Sniips, niin suloista!



Iltapukujen lisäksi latinotähti näyttäytyi hyvin monelaisissa asuissa, joissa yleensä korostetiin hänen käsittämättömiä vatsalihaksiaan. Voi sanoa, että sitä mahaa ja sheikkausta kelpasi katsella! :D






 J.Lo käytti aika paljon aikaa yleisölle juttelemiseen ja suorastaan paistatteli yleisön ihastuksessa. Kiharat vain hulmusivat juuri oikealla tavalla tuulikoneiden edessä, kun hän seisoi pitkiä aikoja keimailemassa yleisön edessä kujertelemalla ja heittämällä pientä small talkia. Olen varma, että kaikki olivat lumoutuneita (vähintään edeltäneiden sheikkausten ja tanssimuuvssien takia, jos ei pelkästä kauneudesta). 

Lirkuttelusta huolimatta artistista välittyi kuva, että hän oli jotenkin aito ja välitön (tai ainaki osasi välittää sellaisen vaikutelman). Parhaiten mieleeni jäi kommentti, jossa hän sanoi, että aina pitää nousta ylös niinkuin vieteriukko, vaikka lunta tulisi tupaan kuinka (en nyt muista tarkkaa sanamuotoa, mutta pointti oli, ettei saa lannistua mistään.) Indeed.


Loppuanalyysimme oli Maken kanssa, että show oli täydellisen hyvä, mutta Hartwall Areena saa miinusta puitteistaan. Hallin tarjoamat omat screenit ovat naurettavan pienet ja eivät palvele lavaa suoraan edestäpäin katsovia juuri ollenkaan. Miksi keskellä ylhäällä ei ole näyttöä? Meidän show-elämystä hälvensi se, että näimme konsertin niin kaukaa. Britneyn show'ssa oli tietysti talon puolesta samat (surkeat) näytöt olemassa, mutta koska siellä show oli pääosassa ja tähden omat videoscreenit massiivisemmat, ei tämä seikka haitannut. Mutta tässä olisi tarjottu kauempanakin istuville täydellinen kokemus vain yhdellä lisäruudulla tai suurentamalla nykyisiä postimerkin kokoisia räppänöitä. Hjallikselle terkkuja vaan!



Mutta tosi tyytyväisinä lähdimme kotiin. Kyllä taas tuli pilkettä pimeään roppakaupalla. Ja enpä ole turhaan rankannut Jennifer Lopezia maailman kauneimpien naisten listalle, kuten moni muukin. Sinne hän ehdottomasti kuuluu edelleen 43-vuotiaana! 

Vääristeltyä totuutta ja oman tien etsimistä

Ystäväni sanoi minulle tänään puhelimessa, ettei halua tulla Facebookiin, koska sitä kautta saa vain valheellisen kuvan ihmisten kuulumisista. Jäin pohdiskelemaan asiaa, että tottahan se on, että sosiaalinen media antaa melko pintaraapaisun ihmisten todellisista kuulumisista. Ehkä tosiaan se etu on olla pois "kaikki tietävän" sosiaalisen median maailmasta, että ihmisten tulee tällöin kertoa todelliset kuulumisensa, kun ei voi tuudittautua ajatukseen, että olenhan asiani someen jo postannut.

Aloin pohtia tätä omaa blogia. Mitenkähän tätä luetaan, kun lukijakuntani koostuu pitkälti vain tutuistani? Luetaanko tätä siten, että tämä on julkinen päiväkirjani kaikista tärkeimmistä kuulumisistani? Vaiko niin että toimitan "oman elämäni naistenlehteä" blogin muodossa, johon nostan joitakin minua kiinnostavia asioita, jotka painottuvat luonnollisesti omiin kokemuksiini? Toivottavasti enemmänkin jälkimmäisellä tavalla :)


Pyrin kirjoittamaan etupäässä positiivisista asioista ja blogi toimiikin minulle muistutuksena katsoa päivittäin elämän valoisia puolia. Onhan tämän huono puoli tietysti se, että olen näin luomassa tavallaan sitä paranneltua versiota todellisuudesta, mutta fake until you make it, eikös se niinkin ollut? ;)

Viime aikoina olen ollut pienoisessa identiteetti- ja ammatinvalintakriisissä. Olen tehnyt persoonallisuustestejä, jotka ovat yksimielisesti kertoneet luonteeni taiteellisesta painotuksesta. Olen mietiskellyt, että blogin pitäminen on minulle varmaan tietynlainen taiteenmuoto itseni ilmaisemiseen, jota en ole muuten niin suuressa roolissa elämässäni pitänyt.

Olen pyöritellyt haaveita mielessäni. Mitä jos sitä lähtisikin tavoittelemaan lapsuuden haaveammattia ja lähtisi floristikouluun? Olisiko se järkevää vai romanttista kuvitelmaa? Mistä voi tietää, että kannattaisiko riski ja kuinka suuret seuraukset voisivat olla? Kuinka tärkeää on taloudellisen vakauden turvaaminen? Mitä kaikkia vaihtoehtoja ihmisellä oikeastaan on toteuttaa itseään maailmassa? Nykymaailma on kyllä mahdollisuuksia pullollaan ainakin periaatteessa, mutta missä vaiheessa kaiken maailman mahdollisuuksien äärellä jahkaaminen huonontaa vain elämänlaatua? Mikä on elämän tarkoitus ja etenkin mikä on elämäntehtävä minun kohdallani?


Kaikenlaista siis pyörii täällä päässä, joten muistetaanpa tuttujen kanssa pitää yhteyttä myös oikeasti ja vanhanaikaisella tavalla livenä, eikä aleta ajatella, että tämä blogi kertoo kaiken, jookosta! Näin ollen voin jatkaa oman naistenlehteni tuottamista ja keskittyä niihin ihanan pinnallisiin asioihin.


Kuvat: Maken isän pihalta, jossa joku lintunen oli etsinyt omaa polkuansa ensilumessa.