Syksyn selviytymissuunnitelmia

Vieläkin tämä koittanut syksy tuntuu jotenkin niin pahalta. Ulkona on satanut vettä koko päivän, joten se siitä ruskaretkestä. Sadetta pitävät takit ovat niin rumia ja epänaisellisia, että niitä ei ole. Päädyttiin pelailemaan lautapelejä ja suunnittelemaan syksyn menoja. Nyt illalla selaillessani kalenteria huomasin, että onneksi joka kuukaudelle on jotakin kohokohtia jo merkittynä, joten ehkä tästä loppuvuodesta saatetaan selvitä. Tässäpä kurkistusta syksysuunnitelmiimme:


Hääpäivä. Lokakuun 5. päivä tulee täyteen tasan 10 vuotta siitä, kun sanoimme toisillemme tahdon Raahen kirkossa. Hääpäivänjuhlimissuunnitelmat jääkööt vielä paljastamatta täällä, mutta ajallaan niistä sitten kuulette. (Ja Inkan toiveesta myös hääpostausta on tulossa).


Lintsin valokarnevaalit. Ollaan sovittu muutamien kaiffareiden kanssa, että mennään Lintsille valokarnevaalien aikaan lokakuussa. Itse en niin hirveästi perusta huvipuistoista, mutta kyllä valot, maailmanpyörä ja hyvä seura riittävät syyksi vierailla tapahtumassa jo toistamiseen. 


Mökille. Lokakuun lopussa aion vierailla Oulussa seuraavan kerran. Haaveissa siintää päästä käymään mökkeilemässä, kun edellinen kerta meni sairastelujen takia mönkään.


J Lon keikka. Nainen, joka keikkuu tekemälläni kauneimpien naisten -listallakin saapuu ensimmäistä kertaa Helsinkiin marraskuussa ja team Ulletin-Maksutin istuu Hartwall Areenan hattuhyllyllä teatterikiikareiden kanssa seuraamassa silmä tarkkana show'ta, joka toivottavasti räjäyttää marraskuun ankeuden maata kiertävälle radalle!


Tytöt Helsingissä. Marraskuun iloihin kuuluu myös se, että tämä jengi kokoontuu jälleen! Watch out Helsinki ;)


Ullettimen joulukylän avajaiset. Koska emme ole tänä(kään) jouluna kotona, olen päättänyt ratkaista joulunlaittamiskaipuuni siten, että Ullettimen joulukylä avataan ensimmäisenä adventtina Helsingin kotiimme. Olen kerännyt joulupalloja ulkomailta jo vuosia ja viime Oulun reissulta toin osan palloista Helsinkiin, seuraavalla kerralla tulee loput. Vihdoin ja viimein pääsen laittamaan pallot esille! Meillä tulee olemaan joulukuusi ja amerikkatyylin överit joulukoristeet koko joulukuun, siitä lähdetään! 


Kabaree. Ystävämme Pax esiintyy koko loppuvuoden Peacockissa "ihan mahdottomassa kabareessa" kaikkien Suomen ykkösstarbojen rinnalla. Ollaan jo nyt niiin ylpeitä frendistämme, kun hänen vasta Helsinkiin muuttanut naamansa komeilee kilometrin korkuisena talon seinässä Kampissa ja liuhuu ohi ratikoiden ja bussien kyljessä. Kreisiä, ihan niinku leffoissa!



Joulu Oulussa. Olen viettänyt kaikki elämäni joulut kolmessa eri paikassa: lapsuudenkodissani, siskoni luona tai New Yorkissa. Koska viime vuonna vuorossa oli amerikkalainen joulu, tänä vuonna vuorossa on joulu siskon perheen luona. Lapsuuskotini myytiin kun olin 18 ja sen jälkeen on pitänyt opetella tuntemaan jouluiloa aikusten maailmassa. Lapsen jouluhan on aivan omanlaisensa taianomainen kokemus, jonka tunnelmaan ei aikuisena pääse enää oikein mitenkään. Pepsi kuvasi joulumainoksensa viime vuonna Oulun torilla ja jos minulta kysytään, joulu Oulussa saisi näyttää juuri tuolta joka vuosi! :)


Ps. Soittelin tänään äitille, että ollaan varattu matkat Ouluun joulua varten. Kysyin puhelun aluksi, että mitä hän on tekemässä ja sain vastauksen, jota en ihan odottanut. "Luen tässä kahta löytämääni hyvää matkablogia. Toisessa kolme nuorta miestä suuntaavat autolla Etelä-Afrikkaan, toisessa motoristipariskunta reissaa Aasian halki." Ihana äiti! Ei tarvitse hirveänä miettiä, että mistä olen kroonisen matkakuumeeni perinyt! Tässäpä linkit näihin mainittuihin blogeihin, vaikuttavat ihan kiinnostavilta: 



Kuvat: 2, 4 ja 8 Google

2 kommenttia

  1. Kuules, jouluna Oulussa on Tiernatori kolmen viikon ajan, joten voi hyvinkin olla että täällä näyttä ihan tuolta kun tuossa mainoksessa! Mun pari ystävää on järkkäämässä sitä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!