Sokerista tammikuuta! (- vai pitikö sen olla sokeriton...?)

Vuosi on vaihtunut ja taas on tehty uudenvuodenlupauksia. Päätin aloittaa kolme kuukautta kestävän "New York -dieetin" valmistautuakseni suureen unelmaani jotenkin konkreettisesti. Karkkilakosta huolimatta on sallittua nauttia Victoria's Secretin 2010-2011 näytöksestä, vaikka se onkin pahimmanlaatuinen sokeripläjäys ikinä ;)

Kun näin alla olevan pätkän näytöksen finaalista, ajattelin, että tuon kepeän videon myötä on hyvä aloittaa uusi blogini, jossa on tarkoitus kirjoitella elämästäni tänä muutostentäyteisenä vuonna. Nykyinen työni päättyy maaliskuun lopussa, jonka jälkeen tarkoituksenani on suunnata opiskelemaan New York Cityyn yhdeksän viikon ajaksi. Olen säästänyt opintoja varten vuoden, mutta Manhattanilla asumisesta olen haaveillut jo paaaaaljon pidempään! En voi uskoa, että lähtöön on enää 11 viikkoa!

Olen vieraillut Yhdysvalloissa kolmesti ja lomaillut New Yorkissa kerran kesällä ja kerran joulun aikaan. Nyt on tarkoitus kokea legendaarinen New Yorkin kevät. En kerrassaan malta odottaa! Rakastan suurkaupungin vilinää, pilvenpiirtäjiä, kahviloita, amerikanenglannin nuottia ja sitä, että New Yorkissa voi todella tapahtua mitä vain (mutta siitä ehkä lisää joskus toisten...). Media-alalle suuntautuvan ammattini puolesta Yhdysvallat tarjoaa alan kiinnostavimmat trendit ja pökeryttävän pröystäilevän tavan tuottaa tapahtumia, liiketoimintaa ja ilmiöitä, joista Victoria's Secretin alusvaatemuotispektaakkeli on täydellinen esimerkki.

Videon myötä sokerista tammikuuta kaikille herkkulakkoilijoille!

Ei kommentteja

Kiitos kommentista, niitä on aina kiva saada!